
Viisas vapaa-aika
Vapaa-aika, mikä ihana sana! Millaista aikaa on se osa päivästä, jolloin teet muuta kuin työtä? Mitä silloin teet? Antaako vai viekö vapaa-aika voimiasi?
Vapaa-ajalla voi tehdä asioita, joita haluaa tehdä - sikäli kun työltä jää riittävästi aikaa ja voimia. Toisaalta hyvinvointimittaukset osoittavat, että monille nimenomaan työn ulkopuolinen aika voi olla kuormittavampaa kuin konsanaan työ.
Oheiden kuvan ylädassa oleva ote hyvinvointianalyysimittauksesta näyttää toimistotyötätekevän naisen aamua - hyvän palauttavan unen jälkeen päivän raskain osa on perheen saaminen käyntiin ja lapset hoitoon - sitten pääsee töihin lepäämään!
Vapaa-aika sekä kuormittaa että palauttaa. Liikunta lisää elämänvoimaa, mutta liian raskas liikunta kuluttaa. Alkoholilla on iso vaikutus suomalaisten palautumisen määrään. Viisaaseen palauttavaan vapaa-aikaan sopii erilaisten rentouttavien asioiden tekeminen ja rentoutusharjoitukset
Mittausesimerkkien ja tapauskertomusten avulla valmennuksessa käsitellään vapaa-ajan vaikutuksia kehontilaan - millaista on työvireen ja -kunnon kannalta viisas vapaa-aika?
50 min mittaisessa pienryhmävalmennuksessa noin puolen tunnin alustus tapausesimerkkien avulla ja mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun. Hinta 40 e sis alv.
Yksilövalmennus 50 min 95 e sis alv.